Keski-Espoon Alueverkko
Keski-Espoon Alueverkko on alueellinen tietoverkko, jonka toiminnan
painopiste on Espoon keskuksen alueella. Se muodostaa oman osansa maailmanlaajuisesta
Internetverkosta.
Perusidena on tarjota jäsenistölle Internetin palvelut minimirajoituksin siten, että verkkomme
näkyy käyttäjille isona paikallisverkkona. Niinpä eri taloissa asuvat voivat
tarvittaessa kommunikoida ilman välikäsiä keskenään - vaikka kuvapuhelimella.
Internetin runkoyhteys on kaksisuuntainen. Esimerkiksi yhteys omaan kotiin
toimii vaikka toiselta puolen maailmaa.
Tällä hetkellä useita taloyhtiöitä Kirkkojärvellä, Espoon keskuksessa, on
yhdistetty nopeaksi paikallisverkoksi. Verkkoon kuuluu samalta alueelta myös
muita taloyhtiöitä, jotka ovat liitetty hieman hitaammilla yhteyksillä.
Lisäksi yhdistyksen soittosarja on jäsenten käytettävissä. Tarjoamme jäsenille
kotisivutilaa WWW -palvelimellamme ja sähköpostiosoitteen sekä muita
Internetin peruspalveluita.
Verkon taustaorganisaationa toimii Keski-Espoon Alueverkkoyhdistys ry, jonka
vastuulla ovat verkon rakentaminen ja ylläpito. Yhdistys on rekisteröity teleoperaattori
ja toimii aatteellisella pohjalle tarjoten jäsenistölleen verkkopalvelua omakustannushintaan.
|